Santeri on nyt viime aikoina ollut sitä mieltä, että äidin ei tarvitse nukkua. Ollenkaan, milloinkaan.
Ihan superkivaa, mamma on hitusen eri mieltä.
Viimeisen reilun viikon aikana Santeri on iltaisin kyllä kiltisti mennyt nukkumaan silloin kun minä haluan, 21.30-22 joka ilta. Ensimmäinen herätys syömään onkin sitten 00.30 ja sen jälkeen nälkä on 1-2,5h välein. Tässä ei paljon ehdi itse nukkua, kun syömiseen menee ensin puoli tuntia ja omaan nukahtamiseen kymmenisen minuuttia.
Päivällä Santeri ei halua syödä. Nälkä on selvästi jo kova, mutta tissille vain raivotaan. Päikkäreitä ei todellakaan nukuta, ja jos nukutaan, täytyy minun maata vieressä ainakin siihen asti, että herra on syvässä unessa. Joskus en voi nousta koko päikkäreiden aikana ollenkaan.
Vaunuissa kaveri toki nukkuisi, niin kauan kuin jaksan jolkotella pitkin maita menemään, mutta näiden upeiden yöunien jälkeen on suoritus jos pääsee edes aamulla sängystä ylös.
Läheisyyden tarve Santerilla on kova. Siis aivan älytön suorastaan. Jos hän suostuu olemaan muualla kuin sylissä, ei itse voi kuitenkaan poistua metriä kauemmas, välillä metrikin on liian pitkä matka.
Tottakai vauvalle paras paikka on olla äidin tai isän sylissä, mutta mielelläni tekisin 24 tunnin aikana muutakin kuin olisin lapseni kanssa kylki kyljessä.
 |
| Santeri ja sen kamu, Barbabelle |
|
|
|
|
Eilen kävin ekaa kertaa elämässäni zumbaamassa. Oli aivan sairaan hauskaa ja menen todellakin uudestaan! Vähän eri meininki kuin rvp:n jäljiltä, tänään pystyin liikkumaan ihan normaalisti...
Tällä viikolla taitaa jäädä reisi-vatsa-pakara väliin, muuten en taas kykene mihinkään vauvajumpassa seuraavana aamuna.
Ja sitten taas halailemaan Santerin kanssa, on se niin ihana. <3
